- Laji: Insanity
- Harjoite: Max Interval Plyo
Blogi kuvaa yhden miehen pitkää matkaa normikuntoilijasta "rautamieheksi". Aikaa matkalle on varattu ainakin 5 vuotta. Mutta tavoitteesta ei horjuta, sillä matka on tärkeämpi kuin päämäärä. Samalla koitetaan pitää perhe hengissä, vaimo tyytyväisenä ja koti kunnossa
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
Pitkä pöpö
Huh huh! Ensimmäinen treeni 7 päivän tauon jälkeen. Iski kunnon pöpö kuumen, hemmetillisen kurkkukivun ja räkäilyn kera ja aivan putspoikki olo. Tänään uskaltauduin sitten hieman yskäisenä kuitenkin vetämään hulluuden läpi ja rankkaa oli. Kuinka nopeasti tuo kunto laskeekaan + tietysti pöpön jälkivaikutukset ja köhä hoitaa bonuksena että tuntuu ettei kulje mihinkään. Kenties huomenna paremmin...
lauantai 23. lokakuuta 2010
Easy
Vuorossa iisimpi Core treeni ja taisi ensimmäisen kerran mennä alusta loppuun koko treeni. Yes!!!
- Laji: Insanity
- Harjoite: Core Cardio & Balance
perjantai 22. lokakuuta 2010
Hevisaurus
Perheen kera Hevisauruksen keikalla ja oli kyllä villi meno kun satakunta muksua painaa menemään liskojen tahdissa. Keikalta kun päästiin kotiin niin treenit vielä päälle illan iloksi. Hyvin sujui ja parhaiten tuli jaksettua "ever" tämän kys. tunnin intervallitreenin kanssa.
- Laji: Insanity
- Harjoite: Max Interval Circuit
torstai 21. lokakuuta 2010
Älä tule paha selkä, tule...
Tänään selkä jo taas paljon parempi (ehkö liikutaan jossain 90%), mikä on ihanuutta. Huomenna taas täysi meno päälle.
- Laji:Insanity
- Harjoite: Max Recovery
keskiviikko 20. lokakuuta 2010
Lisää kipua
Päivä päivältä parempaa, mutta edelleen niin tuskaista selässä. Taas treeni kuitenkin takana ja huomenna palautusta.
- Laji: Insanity
- Harjoite: Max Cardio Conditioning & Cardio Abs
tiistai 19. lokakuuta 2010
Pain and power
Voima-aerobista tänään. Selkä parempi joten treenaus sujui paremmin jo. Kenties taas kroppa kestää hetken.
- Laji: Insanity
- Harjoite: Max Interval Plyo
maanantai 18. lokakuuta 2010
Selkäkipua
Jäi eilen treenit väliin kokonaan kipeän selän vuoksi ja tänäänkin onnistui vain kuntotesti vaikka päälle piti tehdä vielä tunnin setti. Toivon mukaan pieni kipulääkitys ja voltaren antaa huomiseksi paremman voinnin selälle.
- Laji: Insanity
- Harjoite: Fit Test
- Tulokset: (Tulos / Muutos edelliseen / Muutos alkuperäiseen)
- Switch Kicks: 67 / +2 / +17
- Power Jacks: 58 / +3 / +18
- Power Knees: 106 / +8 / +24
- Power Jumps: 42 / +4 / +11
- Globe Jumps: 13 / 0 / +3
- Suicide Jumps: 19 / 0 / +4
- Push-up Jacks: 31 / +4 / +12
- Low Plank Oblique: 67 / +4 / +25
lauantai 16. lokakuuta 2010
Lepopäivä (...or not)
Piti tuplata eilen illalla, mutta olin sen verran myöhään kotosalla että jäi haaveeksi. Joten siirsin harkan tälle lepopäivälle aamuun. Mukava lepipäivän aamunavaus.
- Laji: Insanity
- Harjoite: Max Cardio Conditioning
perjantai 15. lokakuuta 2010
Double down
Eilen oli vatsa todella kipeä (ties mistä syystä), mutta eilen jäi joka tapauksessa ensimmäisen kerran Insanity väliin. Illalla myöhään eilen kuitenkin kaikki jo OK joten tänään on tuplahulluuden vuoro. Onneksi on tuohon aikaa kun on lomalla. Eli näin alkuiltapäivästä ensimmäiset pari treeniä ja illalla vielä tuplaus. :)
- Laji: Insanity
- Harjoite: Core Cardio & Balance JA Cardio Abs
keskiviikko 13. lokakuuta 2010
Insanity Day 46
Palautusta taas ohjelmassa. :D Sujui loistavasti.
- Laji: Insanity
- Harjoite: Max Recovery
tiistai 12. lokakuuta 2010
Lomatreenit
Tällä viikolla syyslomalla, joten treenikin onnistui hieman aiemmin kuin normiduunipäivänä. Eilisen loistavan suorituksen jälkeen tänään hieman enemmän tuskaa. Viikon toisessa pitkässä treenissä onkin paljon enemmän voimaliikkeitä ja huomaa että yläkroppa ei ole aivan yhtä vahva kuin alakroppa. Kai se siitä kun punnertaa ja punnertaa. ;)
- Laji: Insanity
- Harjoite: Max Interval Plyo
maanantai 11. lokakuuta 2010
Kehitys kehittyy
Tänään taas koko tunnin hullu intervallitreeni ja aivan loistava fiilis. Lähes kokonaan jaksoi puskea läpi ja vitsit mikä fiilis jälkikäteen. Lisäksi tänään polvetkin oli taas paremmat. :D
Lisäksi päivän aikana ehti tehdä vimpan nurmen leikkuun ja raksata lisää terassin kaiteita. Voi kun aina olisi loma.
Lisäksi päivän aikana ehti tehdä vimpan nurmen leikkuun ja raksata lisää terassin kaiteita. Voi kun aina olisi loma.
- Laji: Insanity
- Harjoite: Max Interval Circuit
sunnuntai 10. lokakuuta 2010
300 entryä
300:s blogimerkintä! :D Tänään oli sunnuntai-aamupalaksi hulluutta tarjolla ja se ei välttämättä ollut paras ratkaisu. Aika nuhjuinen treeni kaiken kaikkiaan, mutta tulipahan taas puskettua läpi.
- Laji: Insanity
- Harjoite: Max Cardio Conditioning
lauantai 9. lokakuuta 2010
Viikko 5 takana
Viikon 5 vimppa treeni takana. Polviin sattuu ja hikilammikossa on taas uitu. Normisettiä!
- Laji: Insanity
- Harjoite: Max Interval Plyo
torstai 7. lokakuuta 2010
Insanity Day 40
Tänään sama treeni kuin maanantaina mutta ilman kuntotestiä ja kas kummaa jaksoi painaa läpi paljon paremmin. Hullu tuo treeni kyllä on tunnin mitallaan ja intesiteetillään, mutta hyvä fiilis jälkikäteen. Huomenna enää 3 viikkoa jäljellä.
- Laji: Insanity
- Harjoite: Max Cardio Interval
keskiviikko 6. lokakuuta 2010
Maximaalista "palautusta"
Kuukauden kaksi ensimmäinen palautuspäivä ja ei hypitty yhtään. Mutta se että tekee mm. 40 punnerusta todella hitaasti liikkuen ei ole nyt allekirjoittaneen ensimmäinen ajatus palautumisesta. Mutta kohtuu hyvin jaksoi painaa läpi ja huomenna taas todelliseen hulluuteen.
- Laji: Insanity
- Harjoite: Max Recovery
tiistai 5. lokakuuta 2010
Thank God
Parin edellisen päivän jälkeen olo oli että selviiäkö insanityn toisen kuukauden ensimmäisestäkään viikosta hengissä. Onneksi tänään sujui jo paremmin. Puskea sai tosissaan mutta edellisen kuukauden pure cardion isoveli tuntui silti mahdolliselta läpäistä. :D Nyt muksu judoon...
- Laji: Insanity
- Harjoite: Max Cardio Conditioning
maanantai 4. lokakuuta 2010
Huh huh
Olipa lihakset juustossa eilisen jälkeen ja tänään punnerruksia ja muuta kiva läjäpäin päälle. :D
- Laji: Insanity
- Harjoite: Max Interval Plyo
sunnuntai 3. lokakuuta 2010
Hullushan vasta käynnistyi
Luulin että ensimmäinen insanity kuukauden aikana olisin treenannut lujaa. Luulin väärin! Tänään toisen kuukauden ensimmäinen päivä ja oh boy, oli tiedossa rangaistusta ihan tosissaan. Ensin kuntotesti ja sitten sen päälle vielä 20min. pidempi ja rankempi max-treeni. Tulokset taas menneet eteenpäin.
- Laji: Insanity
- Harjoite: Fit Test
- Tulokset: (suluissa muutos viime testiin ja alkuperäiseen ensimmäiseen testiin)
- Switch Kicks: 65 (+5 / +15)
- Power Jacks: 55 (+7 / +15)
- Power Knees 98 (0 / +16)
- Power Jumps 38 (+3 / +7)
- Globe Jumps 13 (+1 / +3)
- Suicide Jumps 19 (+1 / +4)
- Push-up Jacks 27 (+2 / +8)
- Low Plank Oblique (+10 / +21)
- Laji: Insanity
- Harjoite: Max Interval Circuit
perjantai 1. lokakuuta 2010
Palautusviikko takana
Kuudes kerta toden sanoo ja nyt on palautukset palauteltu ja ylihuomenna alkaa viimeisten neljän viikon puserrus kohti insanityn finaalia. Tänään polvi jo OK.
- Laji: Insanity
- Harjoite: Core Cardio & Balance
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)