sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Stockholm Marathon 2010

Perjantai-illalla alkoi matka kohti Tukholmaa. Koko perheen kanssa ensin junalla Turun satamaan ja sieltä hyppy laivaan ilta yhdeksän kieppeillä. Pieni salaatti & kanailtapala laivalla ja sen jälkeen koisimaan. Emme matkanneet maraton-laivalla, joten laiva oli Tukholmassa jo ennen klo seitsemää. Huoh! Keli oli mitä loistavin (n. 20*C lämmintä ja arska paistoi)

Pieni reippailu tunnelbana-asemalle ja kokka kohti keskustaa ja aamupalan metsästykseen. Olimme ajatelleet että menisimme johonkin hotelliin aamiaiselle, mutta se jäi haaveeksi (saimme vain ei-oota). Noh, ei auttanut kuin mennä kahvilaan ottaa leipää, smoothieta yms. Tämän jälkeen kävi matka kohti stadikkaa. Olimme hyvissä ajoin paikalla joten numerolaput sai vielä ilman jonottamista. Sitten loputtomalta tuntunut 4h odotus lähtöön. Kamat oli laitettu iskuun ja olo hyvä (vaikka perjantaina olikin iskenyt kurkkukipua ja nuhaa, niin lähtöä odotellessa olo oli hyvä - perjantaina otin C-vitamiini pommin tai sitten oli jotain psykosomaattista). n. 30min. ennen starttia lähtöviivalle ja viimeiset lähtösanat Mr. Stubbilta (joka valitettavasti joutui keskeyttämään epäonnistuneen tankkauksen vuoksi).

Lopulta odotus oli ohi ja lähtölaukaus kajahti ja ryysiminen eteenpäin alkoi. Vain muutama minuutti virallisen laukauksen jälkeen pääsi itsekin lähtöviivalle ja matka oli alkanut. Matka sujui reippaasti eteenpäin ja pystyin pitämään hyvää vauhtia yllä jo heti alusta ja n. 13 km kohdalla olin ajanut tavoiteaikani (3:45) jänikset kiinni ja heidän perässään juoksinkin seuraavat 6 km. Tämän jälkeen oli edelleen niin hyvä olo että päätin lisätä hiukan vauhtia.Vauhti pysyi hyvänä vaikka puolen välin jälkeen (23 km - 28 km) oli hieman tuskan hetkiä. Sitten aloinkin jo odottamaan kuuluisaa 30 km seinää, mutta eihän sitä tullutkaan vaan 30-35km välillä ohittelin jengiä kuin meren mutaa ja vauhti oli edelleen sujuvaa. Loppukin sujui hyvin ja maaliin tultiin 3:34:53 eli yli 10 min. tavoitetta edellä. :D Jii-haa!!!

Kannustus oli aivan fantastista koko matkan (erityiset bonukset kotijoukoille!!!) ja yleisömeri antoi uskomattoman paljon voimia. Loistavat tankkauspisteet ja viilentävät vesisuihkut auttoivat jaksamaan lisäksi matkalla! Suosittelen jokaiselle tuota tapahtumaa, THE BEST! Myös urheiluhullun kestohymy keräsi paljon kannustusta!!! :D :D :D

Tässä vielä yhteenveto ja väliajat & sijoituksen kehitys. Nousujohteista voisi sanoa.
  • Laji: Juoksu
  • Matka: 42,195 km (MARATHON)
  • Aika: 3:34:53

Matka

Split      Aika           Osuusaika   min/km      km/h  Sijoitus
5K 00:25:48 25:48 05:10 11.63 3776
10K 00:51:55 26:07 05:14 11.49 3638
15K 01:17:14 25:19 05:04 11.85 3498
20K 01:42:07 24:53 04:59 12.06 3294
Half 01:47:42 05:35 05:05 11.82 3291
25K 02:07:43 20:01 05:08 11.69 3150
30K 02:33:11 25:28 05:06 11.79 2950
35K 02:58:38 25:27 05:06 11.79 2586
40K 03:24:05 25:27 05:06 11.79 2299
Maali 03:34:53 10:48 04:56 12.18 2203                     

-Urheiluhullu-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti