sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Puolimatkan Triathlon

Nyt se on takana!!! Ja loistava suoritus tulikin. Tässä lyhyt matkakertomus aiheesta.

Matka käynnistyi kohti Joroisia perjantaina iltapäivästä, kun oli pyörä heitetty takaboksiin ja tavarat kasassa. Mukava 4½ h ajomatka helteessä autossa, jossa ei ollut ilmastointia ja vihdoin perillä kisatoimistossa. Tarvittavat romppeet kasaan ja Varkauteen yöksi. Yö sitten menikin pipariksi jännityksen, kuuman hotellihuoneen ja väärien tankkausratkaisuden vuoksi ja aamulla oli sellainen olo että tuleekohan tästä yhtään mitään kun takana oli vain n. 1h unta. Aamupala kuitenkin auttoi ja kummasti adrenaliini alkoi taas tehdä tehtäväänsä kun pääsi kisapaikalle.

Juoksuvälineet urheilutalon sisälle omalle paikalleen ja uintivälineiden kanssa lyhyt pyöräily Valvatus-järven rantaan. Siellä numerot käsivarteen ja pohkeeseen, pyörän katsastus (jarrut toimii) ja sitten oltiinkin valmiita koitokseen. Päätin käyttää kuitenkin märkäpukua kun kuntosarjassa siihen oli mahdollisuus.

Lähtölaukaus kajahti klo 10 ja rannalta syöksyttiin veteen. Alussa oli pahaa ruuhkaa, mutta onnistuin hakemaan ulkolinjan ja sitäkautta pääsi hyvin uimaan. 2 x 950m kiekkoja mentiin ja koko matka sujui kroolaten joskin avovesinuinnin vähyys näkyi ja navigointi oli hiukan "kiemurtelevaa". Koitin vetää koko matkan niin paljon käsillä kuin mahdollista, jotta jalat säästyisivät seuraaviin etappeihin. Rantautuminen uinnista tapahtuikin ajassa 34:36 ja sijoitus kuntosarjassa oli tässäkohden 30:s.

Varusteiden vaihto (jossa huomasi että uinti-pyöräily vaihtoa ei ollut tullut harjoiteltua ensimmäistäkään kertaa) ja pyöräosuudelle. Pyöräily lähti rullamaan heti OK, joskin väkeä alkoi tulla ohi vasemmalta puolelta kuin pipoa. Tuntui että jokaisella oli kaksi kertaa isompi pyörä (oma hartiataso kavereiden perstasolla) ja että vaikka kuinka pumppasi niin kaveria meni ohi. Tämän huomasi hyvin kun ylämäissä pysyi hyvin porukan tahdissa mutta tasaisella ja alamäissä tuli takkiin. Epäilen että n. 10 min tuli ainakin pyörästä tappiota, mutta tietääpähän että millä saa aikaa pois jos haluaa. Ja ennenkaikkea tuo 90-luvun pyörähän kasvattaa kahta paremmin voimaa. ;) Pyöräilyyn aikaa meni vaihtoineen (molemmat vaihdot tässä) 3:08:56 ja oma sijoitus pyöräosuudella 193.

Juoksuun vaihto sujui hyvin ja mitään mahdotonta kankeutta ei ollut havaittavissa vaihdon jälkeen. 4 kierrosta ja jokaisella kykenin parantamaan vauhtia ja selkiä tuli hyvin tuolla matkalla vastaan. Keli oli kuuma joten katsojien, järjestäjien ja palokunnan vesisuihkut olivat todella tarpeeseen. Vielä loppukirissä yksi päänahka ja maaliin tultiin ajassa 5:36:50. Loistava suoritus kun alle 6h aikaa lähdettiin hakemaan. Juoksu sujui siis aikaan 1:53:20 ja sijoitus juoksussa 93. Kokonaissijoitus hullulla 126.

Kisassa loistava yhteishenki, hyvä kannustus (kiitos myös systeri & mies!!!) ja järjestelyt priimaluokkaa. Kenties ensi vuonna uusiksi. :D Suoritus oli todella raskas mutta sitäkin antoisampi!

Tässä viellä yhtenveto:
  • Laji: Triathlon
  • Matka: 1,9km x 90km x 21,1 km
  • Aika: 5:36:50
  • Laji: Uinti
  • Matka: 1900m
  • Aika: 34:36
  • Laji: Pyöräily
  • Matka: 90 km
  • Aika: 3:08:56 (n. 5m vaihtoja)
  • Ka-vauhti: n. 29 km/h
  • Laji: Juoksu
  • Matka: 21,1 km
  • Aika: 1:53:20
  • Ka-vauhti: 5'22" /km
-Urheiluhullu-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti