- Laji: Pyöräily
- Aika: 39:15
Blogi kuvaa yhden miehen pitkää matkaa normikuntoilijasta "rautamieheksi". Aikaa matkalle on varattu ainakin 5 vuotta. Mutta tavoitteesta ei horjuta, sillä matka on tärkeämpi kuin päämäärä. Samalla koitetaan pitää perhe hengissä, vaimo tyytyväisenä ja koti kunnossa
keskiviikko 29. helmikuuta 2012
Pakkaus
Aamulla käy lentäjän tie kohti american mannerta, joten tänään viimoiset poljennot kotona fillarilla. Kunnon hiki pintaan. Lenkkikamppeet on pakattu matkaan, joten katsotaan miten käy.
tiistai 28. helmikuuta 2012
Nuoskalunta
Pidempi lenkki tiistain kunniaksi. Pöppörössä mentiin osan matkaa, mikä oli höpöä.
- Laji: Juoksu
- Aika: 1:25:03
- Keskisyke: 132 (Z1)
maanantai 27. helmikuuta 2012
Torsoviikot edessä
Nyt on aika tehdä hieman treenohjelmaan muutoksia johtuen reissaamisesta. Torstaina on lähtö amerikkaan työreissulle viikoksi ja täten täytyy soveltaa treenaamista. Tavoite on saada kahteen viikkoon n. 20h täyteen vähemmän välittämättä tarkoista mitä kunakin päivänä tulisi treenata ja millä tapaa. Pidetään nyt jollain tapaa kiinni niistä mutta ei niin orjallisesti kuin tähän asti.
Tänään aloitettiin yllättävän (-12*C) kylmällä hiihdolla, joka sujui kyllä kuin unelma joskin polvet meinasivat jäätyä.
-Urheiluhullu-
Tänään aloitettiin yllättävän (-12*C) kylmällä hiihdolla, joka sujui kyllä kuin unelma joskin polvet meinasivat jäätyä.
- Laji: Hiihto
- Aika: 1:21:55
- Keskisyke: 145 (Z2?)
- Matka: n. 21km
-Urheiluhullu-
sunnuntai 26. helmikuuta 2012
Juottola
eli toisinsanoen fillarointia treinerillä. Tänään reilun parin tunnin lenkillä sai kulutettua n. 2,5l juomaa. :) Ja silti jäi jano.
- Laji: Pyöräily
- Aika: 2:10:18
- Keskisyke: 133 (Z2)
lauantai 25. helmikuuta 2012
Pöppöröö
oli taas runsaasti tiellä kun matka kävi pitkää juoksua kohden. Kaupungin aurauskalusto veti lonkkaa ja tuon pöppörön alla sopivasti hazardinmainen jääkerros. Aika tuskaista menoa, mutta tulipahan käytyä.
- Laji: Juoksu
- Aika: 1:07:16
- Keskisyke: 130 (Z1)
perjantai 24. helmikuuta 2012
Lunta tupaan
...eikun naamaan. Sitä tunnettahan ei mikään voita kun kunnon lumisade piiskaa naamaa ja tykittää menemään juosten. Ja lumen alta kun alkaa jo pilkottaa välillä muutakin kuin jäätä.
- Laji: Juoksu
- Aika: 46:42
- Keskisyke: 148 (Z2)
torstai 23. helmikuuta 2012
Easy bike
Rauhallinen hieman lyhennetty pyöräily. jotenkin lihakset jumissa ja ihan täyttä settiä ei pystynyt tekemään.
- Laji: Pyöräily
- Aika: 45:34
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)